Ihastus kauneudenhoitoon lähti jo pienestä pitäen,jo ennen kouluikää minulla oli oma puuteri josta pidin tarkoin huolta.Ala-aste iässä jo ensimmäisillä luokilla alkoikin meikki kokeilut ystäväni kanssa,onneksi kouluun ei äiti päästänyt,kiitos tästä,olisin seuraavat vuodet ollutkin varmaan lähinnä koulun pellenä :)
Minulle on tärkeää että voin tehdä käsilläni töitä.En kuitenkaan ole koskaan ollut kiinnostunut koskaan ns.käsitöistä tekstiilien tai ompelun parissa.Pidän monissa asioissa yksityiskohdista,oli sitten kyse taiteesta,valokuvista tai kirjoista,ja siitä on varmasti etua kosmetologin ammatissa.Aiemmin olen tehnyt vain töitä, eikä opiskelu ole niinkään kiinnostanut minua kunnes sain 23 vuotiaana eli vuosi sitten jonkun kriisin(onko sellaista edes olemassa kun 23 vuoden kriisi :) ) ja lähdin miettimään mitä oikeasti tahtoisin tehdä,hetken selailtuani eteeni tuli kosmetologin ammatti.Se on ohimennen ollut aiemminkin elämässäni kun hakeuduin eri kouluihin,silloin ei kylläkään onni potkaissut ja menin sitten työharjoitteluun parturikampaamoon.Siellä ollessani haaveilin edelleen kauneudenhoitoalasta.Nyt kuitenkin pääsin kouluun ja muutamia ajatuksia siitä miksi haluan kosmetologiksi!Olen sosiaalinen luonne ja haluan työskennellä ihmisten parissa.Se kun työskentelee ihmisten kanssa auttaa arvostamaan erilaisia persoonia ja saa myös uusia näkökulmia omaan elämään.Kosmetologin työ on vuorovaikutteista,kyky kuunnella ja keskustella on minulle luonteenomaista.Olen pitkään ollut kiinnostunut kauneudenhoidosta ja jos työkokemuksen karttuessa olisi mahdollisuus alkaa yrittäjäksi haluaisin kiinnittää huomioita luonnonläheisiin hoitoihin ja tuotteisiin.Haluaisin myös myöhemmin opiskella laajemmin kauneushierontoja ja tietoa niistä.Minua kiehtoo myös se miten ehostamalla saa erilaisa puolia ihmisestä esiin ja miten meikillä saa muutettua kasvojen ilmettä,mielestäni meikkaus on jollaintapaa jopa taidetta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti